Koirakoulu

JanDogsin koirakoulu sijaitsee Oulun rajakylässä osoitteessa Ratamotie 18, 90580 Oulu. Pihaltamme löydät runsaasti parkkitilaa. Meille pääset myös bussilla ihan koirakoulun viereen. Hallin vierestä löytyy koirapuisto ja mukavasti kävelyreittejä koiran ulkoilutukseen.

Hallin pinta-ala on noin 220m2. Lisäksi tiloista löytyy myymälä, minikeittiö, sekä wc- ja suihkutilat. Hallin pohjana on Saltex Polar keinonurmi, 40mm pitkällä nukalla ja kumirouhetäytteellä.

Hallista löytyy treenivälineitä moneen eri lajiin, kuten rallytokoon, tokoon, pk- tottikseen, suojeluun ja doboon. Myös agilityn tekniikkatreeniä voi tehdä, sillä hallista löytyy hyppyjä, putki ja kepit.

Välineluettelon löydät täältä!

Halliin kulku onnistuu kätevästi sähkölukon ansiosta.


Kurssit, kausikortit ynnä muut löydät koirakoulun alta alasvetolaatikosta "kurssit / verkkokauppa."


Koirien ei saa antaa merkkailla rakennuksen ulkoseiniin ja jätökset on kerättävä alueelta yleisen viihtyvyyden takia. Hallin pihalta löytyy jäteastia tätä varten. Kerääthän koirapuistostakin koirien jätökset.


Alla kuvalliset ohjeet halliin saapumiseksi.

Koirakoulun piha-alue
Koirakoulun piha-alue

Yllä olevassa kuvassa näkyy koirakoulun piha-aluetta ja runsaasti parkkipaikkoja asvaltoidun alueen oikealla reunalla. Myös jäteastia koirankakkapusseille löytyy oikealta puolelta nurmikon kulmalta.


Alhaalla vasemmalla puolella olevassa kuvassa näkyy käynti koirakoulun tiloihin. Käynti on rakennuksen oikealta sivulta, noin keskeltä rakennusta, tuplaovista. Ikkunassa yrityksemme logo. Koodilukko löytyy oven kahvan yläpuolelta.

Valot tulevat heti oven luota oikealta puolelta. Toinen valo on eteiseen ja toinen halliin. Valot kirkastuvat hiljalleen.


Alhaalla oikealla puolella olevassa kuvassa näet käsidesipullon, sekä koirankakkapusseja. Käytäthän käsidesiä tullessasi halliin, sekä lähtiessä hallilta. Jos koirankakkapussit jäi kotiin, nappaa eteisestä, jotta varmasti tulee jätökset siivottua alueelta.

Käynti koirakouluun, sekä valokatkaisijoiden sijainnit
Käynti koirakouluun, sekä valokatkaisijoiden sijainnit
Käsidesin ja koirankakkapussien paikka eteisessä
Käsidesin ja koirankakkapussien paikka eteisessä